Olen kyllästynyt siihen että hän on aina menossa. Taas kavereiden kanssa jossain.

Minä täällä, lapset nukkuvat, enkä saa unta. Hän vastaa viesteihin jos jaksaa. Olen tuskastunut tähän kaikkeen enkä jaksaisi sanoa mitään, vaikka rintaani polttelee tuhat lausetta.

Haluan humaltua, haluan unohtaa hetkeksi kaiken ja sekoittaa pääni. Enkä silti halua. Olen epäreilu häntä kohtaan, koska kotona ollessaan hän on suurin tuki mitä minulla on. Olen sekaisin omista vaatimuksistani ja niiden sekavuudesta.

Haluanko vain olla marttyyri vai onko tuskani oikea?